tiistai 9. tammikuuta 2018

Sampo ja Investor - keihäänkärkeni vuoteen 2018!




Vuosi 2017 meni sijoitusmielessä ihan ok, plussalle jäin jokusen prosentin ja osinkoja tuli kivasti. Indeksille, oli se sitten lähes mikä tahansa, jäin auttamatta jälkeen. Enemmänkin vuosi oli tällaista pelimerkkien sijoittelua areenalle, pitkän tähtäimen puuhaa, missä yhdellä vuodella ei onneksi ole niin kovasti merkitystä.

H&M oli vuoden surkein sijoitus kurssikehityksellä mitaten, melkoisesti laskivat myös mm. Nokia ja AT&T. Kaikkia näitä olen laskevaan kurssiin osatanut lisää, vain AT&T tuntuu päässeen taas nousun makuun. Parhaat nousijat 2017 olivat PYN Elite, Fortum ja iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF, joista etenkin viimeisin on valitettavan vähäisellä painolla salkussani ja PYN Elitenkin lisäsijoituksen tein vasta loppuvuodesta.


Salkun syväluotaus vuodenvaihteessa


Vuoden lopulla tein hienosäätöä kuukausisäästöohjelmaan ja päivitin salkun sisällön. Opettelin myös tekemään graafeja, kyllä nyt on hienoja ja selkeitä nuokin sivut :)

Mutta mitäs se meikäläisen salkku sitten on tarkemmin ottaen syönyt kun vuotta 2018 aloitellaan? Suurimmat omistukset ovat Sampo, H&M ja AT&T.

Salkun maantieteellinen- ja toimialahajautus näyttää nyt tältä:



















Kuvista helposti näkee, että salkkuni ei ole mikään piiloindeksisalkku. Jos vertailua salkkuni ja maailman indeksin välillä tekee, on merkittävimmät erot kokolailla nämä:
  • Salkussani Eurooppa (ja siellä edelleen Suomi, Ruotsi, Norja) suuressa ylipainossa, USA alipainossa.
  • Kehittyvät markkinat alipainossa. Valtaosa kehittyvien maiden sijoituksista Vietnamissa.
  • UK ja Japani vahvasti alipainossa.
  • Rahoituspalvelut (40%) vahvasti ylipainossa (indeksi n. 20%). Tämä selittyy sijoituksilla Pohjoismaiden pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin: Sampo, Gjensidige, Handelsbanken, Nordea, Swedbank, Aktia.
  • Viestintä vahvasti ylipainossa, valtaosa näistä sijoituksista USA:ssa.
Kuukausisäästäminen tapahtuu hieman enemmän indeksin mukaisella hajautuksella ja hiljalleen rahastosijoituksien suureneva osuus tasapainoittaa salkkuni hajautusta, niin maantieteellisesti kuin toimialoittainkin. Tilanne siirryttäessä vuoteen 2018 on kuitenkin tämä ja huolimatta siitä, etten usko osakepoimintaan, saatika omaan sellaiseen, sisältää salkku erittäin vahvaa näkemyksen ottoa :)

Tärkeintä on, että firmat ovat vahvoja ja tulevat pärjäämään hyvin myös laskukausien yli. Osingot ovat hyvällä tasolla ja merkittäviltä osin myös odotuksissa on osinkojen nousua. Useimpia salkkuni yrityksiä voisin hyvillä mielin ostaa lisää, mikäli markkinat romahtavat, mainittakoon tällaisina erityisesti Sampo, AT&T, Gjensidige, Handelsbanken, Verizon, Aktia, Nokian Tyres, L&T, Telia ja Orion. Suuressa laskussa tulen kuitenkin suorien osakeostojen sijaan suosimaan enemmän ETF-puolta, vahvistaen etenkin USA-painoa.

Pohjoismaiden finanssisektorin ylipainotus on siis merkitttävin näkemyksen otto salkussani. Uskon, että tämä ylipäänsä riskinen toimiala on esim. Ruotsin asuntokuplan, Euroopan pankkien yleisen kriisiherkkyyden ja toimialaan liittyvien suurten muutosten myötä poljettu nyt hinnoiltaan houkuttelevalle tasolle. Pankit Pohjoismaissa ovat kuitenkin tasoeroistaan huolimatta lähes kautta linjan laadukkaita. En tosin ole vakuuttunut, että lyhyellä tähtäimellä pääsen markkinatuottoon saatika sen yli näillä osakkeilla, mutta vahvaan osingonmaksuun uskon. Toki riskit, joiden vuoksi osakkeet ovat hinnoiltaan pysyneet ehkä hieman muuta markkinaa houkuttelevammalla tasolla, ovat todellisia ja toteutuessaan voivat tehdä suuren loven yritysten tuloksiin vuosiksi.

Merkittävänä hieman pidemmän aikavälin positiivisena tekijänä kaikkien riskien keskellä häämöttää myös korkotason nousu, joka tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin ja vääjäämättä näkyy positiivisesti näiden yritysten tuloksissa. Tukea ajatuksilleni sain viimeksi 3.1. OP:n aamukatsauksesta, missä EKP:n osto-ohjelman loppumisella spekuloinnin todettiin tuovan nousupainetta korkoihin. Rapakon takanahan korot ovat jo pidempään olleet selkeämmin nousussa. 

Teleala on sekin muutosten kourissa niin täällä kuin rapakonkin takana, mutta silti uskon, että ne selviytyvät ja osinkosadekin jatkuu. Viimeisimpänä hyvänä uutisena todettakoon USAn yritysverotuksen muutokset, joiden on arvioitu vaikuttavan vahvimmin positiivisesti juuri operaattoreihin (itsellä AT&T ja VZ yhdessä noin 13% koko salkusta).

USAn verouudistuksen (mm. yritysverokannan lasku) arvioidaan hyödyttävän eniten efektiivisesti korkeaa veroa maksavia (pääosin hyvin USA:n kotimarkkinakeskeisiä aloja) (OP katsaus 18.12.2018, mistä myös alla oleva taulukko otettu).



Vuoden 2017 laskijoista myös Nokian uskon parantavan tahtiaan vuonna 2018. Tuskin H&M sekään yhtä surkeasti menestyy kurssilaskulla mitaten, mutta ehdottomasti suurin kysymysmerkki ja yksittäinen riski tämä paperi minulle vuonna 2018 tulee olemaan (paino lähes 10% salkusta).


Keihäänkärkeni vuodelle 2018


Apple on USAn ja maailmanindekseissä se suurin ja mahtavin - pelkällä täysin näkemyksettömällä indeksisijoittamisella se olisi siis merkittävin osake myös vuodelle 2018.  Esim. FTSE Global All-Cap Indexin mukaista tuottoa tavoittelevassa, lähes 8000 yritystä sisältävässä Vanguard VT:ssä Applen paino suurimpana omistuksena on 1,72% - eli hyvän indeksisijoittajan hajautus todellakin on kunnossa.

Suorat osakeomistukseni tekevät salkustani oleellisesti esim. Vanguard VT:ta vähemmän hajautetun. Suurin omistukseni Sampo vastaa yli 10% osuutta salkustani ja kolme suurinta omistustani (Sampo, H&M, AT&T) ovat liki 30% salkustani.

Kuukausisäästämisessä hajautus onkin jo hienosti kohdillaan. Rahastojen kautta Investor on suurin sijoitus kuukausittain. Sen osuus kuukausisäästämisessä on 1,77%. Periaatteessa, jos en osta Sampo lisää ja pitäydyn suunnitelmassa, Investor ohittaa joskus Sampon painon salkussani - käytännössä siihen tosin menisi kymmeniä vuosia nykyisellä säästösummalla - toiveissa toki on, että summaa pystyy tulevaisuudessa kasvattamaan!

Investorin kannoilla kuukausittaisissa ostoissa tulee Industrivarden 1,66% painolla ja myös seuraavat sijat menevät Ruotsin sijoitusyhtiöille (L E Lundbergforetagen, Kinnevik). Kaikki nämä löytyvät kolmesta tai neljästä kk-säästöohjelmani rahastosta, joskin painot esim. Euroopan indeksissä ovat varsin pieniä. Apple muuten löytyy kk-sijoituksista 0,80% painolla sijalta 7.


Suunnitelmat ja tavoitteet vuodelle 2018


Vuonna 2018 jatkan säännölistä kuukausisäästämistä ja alan lyhentämään velkojani. Tässä lyhyesti oleellisimmat suunnitelmat ja tavoitteet. Muita tavoitteita jos mietin, voisin edelleen vähentää kaupankäyntiä, ostaa ja myydä harkitummin, etenkin pitäisi malttaa odottaa parempia ostopaikkoja pidempään nyt.

Laskeviin kursseihin sijoittamisen alkeiskurssit kantapään kautta alkaa olla nyt (toivottavasti) käyty. Aion jatkaa laskeviin kursseihin ostamista edelleen vuonna 2018 mutta teen sen entisäkin maltillisemmin ja varovaisemmin.

Blogin pitämistä ehdottomasti jatkan, mutta en ota paineita siitä, syntyykö tekstiä vaiko ei. Kaikkea on työn alla mutta aika on niin rajallista.


Parhaat jutut vuonna 2017 ja mitä sitten?


Perustin blogin maaliskuussa 2017. Lukijoita on (käsittääkseni) ollut varsin kiitettävästi - kiitos kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta! Kirjoitin 'käsittääkseni' siksi, että en todellakaan ole kartalla, miten paljon blogiani luetaan. Blogin omat tilastot toki jotain kertovat ja Google Analytics myös tukee ihan ok lukuja - mutta rehellisyyden nimissä en tajua tuosta työkalusta juuri mitään eikä ole ollut intoa paremmin perehtyä. Kirjoittaisin blogia joka tapauksessa, oli lukijoita tai ei, joten liikaa en jaksa kiinnittää noihin lukuihin huomiota.

Selkeästi suosituin juttuni blogissa on ollut sen alkutaipaleella kirjoitettu Aloittelijan indeksirahasto-opas, mikä onkin tietyllä tapaa tärkein tekstini ja jonka indeksirahastovertailua omalle sivulleen edelleen säännöllisesti päivitän. Omistuksistani olen saanut jonkinlaisen sepustuksen aikaiseksi vasta kolmesta: Sampo, H&M ja PYN Elite. Tänä vuonna pitäisi listaa kartuttaa vähintään parilla nimellä.

Edellämainituista H&M-juttu on kirjoitettu blogin alkutaipaleella ja osin siksi komeilee toiseksi suosituimpana. Koska H&M:n tilanne salkussanikin edelleen on varsin eläväinen, olen tuota juttua pariin keraan jo päivittänyt uusilla kommenteilla. 

Suosittu on ollut myös juttuni Nordnet Superluotto - riski ja mahdollisuus, mistä tietyllä tapaa olen erityisen ylpeä, koska se on enemmän muille, mahdollisesti minuakin kokemattomille, kirjoitettu - jos jutun vuoksi yksikin sijoittaja on pörssiromahduksen tullen vähemmissä ongelmissa velkojensa kanssa kuin ilman sitä, olen tehnyt jotakin oikeasti tärkeää :)

Olen toki myös pohdiskellut, mitä oikein blogiltani haluan ja millaisia juttuja kuvittelen lukijoideni haluavan lukea. En jaksa uskoa, että ketään kiinnostaa tällaisen nobodyn kuukausittaiset ostot ja myynnit tai salkun tuotto. Suuren vaivan ja ajanpuutteen vuoksi päädyin luopua jo viime vuonna kuukausikatsauksien kirjoittamisesta ja edelliseen perustaen, en aio moisien kirjoittamista enää jatkaa. Toki samoja asioita saatan ajoittain blogiini kirjoitella edelleenkin, mutta pyrin löytämään asioihin järkevämpää tai laajempaa näkökulmaa kuin tonnin ostoni edellisenä kuukautena ja 20e osingot.

Että ei muuta kuin hyvää alkanutta vuotta kaikille ja onnea elämään!





torstai 4. tammikuuta 2018

H&M - Pohjaongintaa - Eikä loppua näy!



Kirjoitin blogiini maaliskuussa 2017 jutun H&M - Pohjaongintaa ja tein tuolloin ostosuunnitelman. Lisäostoja olenkin säännöllisesti pitkän laskun aikana tehnyt. Ilmeisesti H&M on putoavan puukon oppikirjaesimerkki, mutta silti itse jatkan pohjaongintaani enkä poissulje lisäostoja kurssin mahdollisesti vajotessa taas joskus yhä syvempiin vesiin :)

Alkuperäistä blogitekstiä on jatkettu taas tänään, mukana konsensusennusteiden päivittelyä, jotain linkkejä uutisiin ja fiksumpien ajatelmiin sekä tietenkin omaa turhanpäiväistä löpinää.

Lukaisepa koko juttu tai lopusta vain uudet lisäykset:
https://anteronloitsukirja.blogspot.fi/2017/03/h-pohjaongintaa.html

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Osinkotuotot TOP 20 (osa 2)



Yllä olevassa taulukossa Osuuspankin TOP 20 lista ensi vuoden osingonjakoa ajatellen, mukana OP:n suositukset, tavoitehinnat ja potentiaali (tavoitehinta suhteessa nykykurssiin).

Listan ensimmäiset 10 osaketta (Nordeasta Tietoon) käsittelin edellisessä tekstissä Osinkotuotot TOP 20 (osa 1) ja nyt käyn läpi loput. Osuuspankin taulukon päiväys on siis 29.11.2017 eli jonkin verran osakkeiden hinnat ja näin myös osinkoprosentit ovat siitä muuttuneet. Mikäli osakkeen kurssi on merkittävästi (n. 5% tai enemmän) muuttunut taulukon lukemasta niin olen laskenut uuden osinkoprosentin osakkeelle (2.1.2018 kurssilla).

Alla siis heittelen omia ajatuksiani listan firmoista ja pohdin, olisiko listassa omaan salkkuuni sopivia firmoja sekä millä hinnalla mahdollisesti olisin valmis niitä ostamaan. Useampaa listan osaketta toki jo omistankin: Nordea, Tokmanni, Telia, Aktia, Sampo ja L&T.

Keskisuomalainen

Sinänsä olen usein ollut lähellä ostaa jotakin mediataloa, lähinnä Alma ja Sanoma. En tunne lainkaan tätä yhtiötä enkä ole aikeissa ostaa.

Apetit

Kurssinousun myötä päivän kurssilla osinkoprosentti n. 4,9%. Apetit ei myöskään ole itselle tuttu kuin lähinnä pakastealtaasta. Paljon hyviä tuotteita, eli sitä kautta hienoista kiinnostusta firmaa kohtaan. Uutisvirta sijoitusmielessä ei koskaan ole ollut sellaista positiivista huomiota herättävää, että olisin osakkeesta kiinnostunut. En ole aikeissa siis ostaa.

Bittium
Eipä ole tästäkään mitään sanottavaa, en tunne firmaa enkä ole aikeissa ostaa.

Lassila & Tikanoja
Omistan firmaa suht miedolla mutta kuitenkin merkittävällä painolla. Mielellään ostaisin lisääkin, jos kurssi laskisi sinne 17e pintaan.

Olen seuraillut yhtiötä lähinnä Phoebus-blogin kautta, ja viimeinen blogimerkintä firmasta onkin melko tuore eli viime marraskuulta: https://www.seligson.fi/phoebus/blogi/show_item.asp?itemID=394

Lisäksi tulee luettua OP:n analyysit ja muutoin aiheeseen liittyvää uutisvirtaa tietenkin. Osingon kehitys ei todennäköisesti tule olemaan järin voimakasta, mutta toisaalta yhtiö on laadukas ja tekee tasaisen hyvää tulosta. Kasvuunkin on hieman päästy kiinni ja ilmeisesti Veolialta ostettujen liiketoimien (kiinteistötekniikkaa Ruotsista) integrointi on sujunut odotetusti.


Technopolis

Kurssinousun myötä päivän kurssilla osinkoprosentti n. 4,5%. 

Tämä firma on ollut jonkinlaisessa seurannassa pitkään ja ostoja olen harkinnut vuosien aikana toistuvasti, mutta aina on jäänyt ostamatta. Alkuun epäillytti liiketoiminnan kehitys ja jatkuvat osakeannit. Sittemmin kun luotto firmaan alkoi lisääntyä nousi kurssikin ja olen pitänyt liian kalliina ostaa.

OP:n osinkoennuste 0.19e on myös konsensuksen yläpuolella ja esim. Inderes ennustaa 0,15e osinkoa. Yhtiö on myös velkainen ja mahdollinen korkojen nousu tulevaisuudessa voisi tehdä hallaa tulokselle - itse olen enemmän pyrkinyt ostamaan firmoja, jotka hyötyvät korkojen noususta (ainakin jonkin aikaa), eli mm. finanssisektori (missä toki riskejä muutoin piisaa).

Tätä voisin kuitenkin harkta ostavani mikäli hinta olisi merkittävästi nykyistä edullisempi.

Raute

Kurssinousun myötä päivän kurssilla osinkoprosentti n. 4,5%. 

Raute on noussut vuodessa lähes 70%. Edelleen osake löytyy esim. Balancen listan kärjestä. Itse en yritystä tunne enkä ole sitä aikeissa ostaa.

Kesko

Kesko on ehdttomasti hyvä yritys ja kiinnostava sijoituskohde. Olen seuraillut firmaa pitkään mutta viime aikoina se on tuntunut liian kalliilta ja ostot ovat jääneet tekemättä. Keskoon liittyvä uutisvirta on ollut pääosin positiivissävytteistä jo todella pitkään eikä loppua näy.

On surullista katsella kaupankäyntihistoriaansa vuosien takaa. Jälleen kerran voin vain tuijottaa ruutua ja manata, miksi ylipäänsä myyn mitään, koska aina se on virhe: Keskoa olen nimittäin vuosien saatossa aika ajoin omistellut ja pienellä voitolla aina pois myynyt, ollut ilmeisesti mielessä jokin muka-todellinen helmi tilalle... Ensimmäinen Kesko-ostos vuodelta 2013 ja kurssiin 25e tasan. Olisi plussalla nyt noin 80%. No, turha näitä on murehtia, pitäisi ottaa opiksi. Kai tähän jollain 40e hinnalla voisi taas kevyesti mukaan hypätä.

Kemira

Kemirasta olen kevyesti kiinnostunut aivan viime aikoina. Lähinnä sen verran, että jotain analyyseja on tullut luettua ja kurssi seurannassa. Todennäköisesti firma olisi siinä määrin laadukas, että kurssin oleellisesti tippuessa täytyisi firmaan perehtyä paremmin ja olisi harkittava ostoja.

Elisa

Elisan kanssa minulle on käynyt Keskomaisesti ja osaketta olen omistanut aikoinaan 15e hintaan ostettuna. Jatkuvasti firma on edelleen ollut seurannassa ja toistuvasti ostotkin ovat olleet harkinnassa. Olen myös ollut Elisan asiakas todella pitkään ja pääosin olen ollut tyytyväinen palveluihin (kaikilla operaattoreilla toki on paljon ongelmia/epäkohtia) ja esim. Elisa Viihde on jopa yllättävän hyvä palvelukokonaisuus.

Paljon tulee ostettua Elisalta myös tuotteita korottomalla 36kk osamaksulla, mielestäni erittäin merkittävä etu "tavallisiin" kilpailijoihin nähden, etenkin kun hinnat ovat muutenkin ihan kilpailukykyisiä, joskus jopa halvin tuote löytyy Elisalta.

Elisan kohdalla on aina puhuttu kasvun puutteesta, silti kasvua on aina edes pienessä mittakaavassa löytynyt ja osinkokin on vuodesta toiseen noussut hienosti. Toki velkaa on paljon ja liikearvo on noussut varsin huimaksi yritysostojen myötä. Itse kuitenkin uskon, että perusbisnes pyörii jatkossakin hyvin ja tuotto on tasaisen hyvää, eikä isompiin murheisiin ole tarvetta varautua - toki jatkuva osingon kasvu vaatii myös tuloksen kasvua, mutta jos ostohinta on sopiva, ei itseäni mahdollinen osingon kasvun hetkellinen tyrehtyminenkään niin haittaisi.

Viime aikojen uutisvirrasta Elisaan liittyen mielenkiintoista on operaattoreiden voimakas hintakilpailu Suomessa, johtuen Telian aggressiivisesta markkinoinnista ja tarjouksista. Kireä kilpailutilanne saattaisi ostopaikkaa kyttäävää ajatellen luoda hetkellistä laskupainetta osakkeeseen Q4 tai Q1 raportin aikaan. Pidemmän päälle kilpailutilanne mitä todennäköisimmin joka tapauksessa hellittää (ja on jo nyt hieman hellittänyt) eikä pitkällä tähtäimellä mukana olevan sijoittajan tule mielestäni siitä erityisen huolissaan olla.

Elisan osake on laskenut jo suht lähelle houkuttelevia ostohintoja. Kuitenkin mahdollinen korkojen nousu lähitulevaisuudessa saattaa vaikuttaa Elisan kurssiin odottamattomallakin tavalla, lähinnä sitä ajatusta vasten, että Elisa on mahdollisesti vakaana osinkokoneena ollut jonkinlainen korkorahaston korvike. Historian valossa ja osinkoon peilaten osake voisi olla merkittävästäkin halvempi, en ihmettelisi vaikka ilman markkinaromahdustakin tätä joskus vielä saisi jollain 25e hinnoilla. Ehkä Danske Bankin joulukuinen tavoitehinnan muutos (37e --> 32e) ja pitkään jatkunut kurssilasku on vasta esimakua tulevasta - tai sitten ei ja onkin taas välillä nousun vuoro, tiedä näistä :)

Itse voisin aloitella ostot n. 30e hinnoilla.


Disclaimer: Saattaa sisältää virheitä. Kirjoittaja ei ymmärrä edes sijoittamisen alkeita. Ei sisällä ostosuosituksia. Jos et sijoita et voi hävitä rahojasi markkinoille.